Mietin kauavan aikaa mitä ensin kirjoittaisin. Ajattelin, että on ehkä helpointa aloittaa ensin siitä kuka minä olen?
Olen Sanna ja asun yhdessä rakkaan äitini kanssa. Olen synytnyt 11.7.1996 isäni synytymäpäivänä. Isäni oli syntynyt samana päivänä ja kuukautena, mutta tietenkin eri vuonna. Olin tavallaan isäni syntymäpäivä lahja. Kuitenkaan en saanut tuntea isääni pitkään. Kahdeksan vuotta saimme yhdessä olla ennen, kuin tiemme erkanivat isäni nukkuessapois. Olemme äitini kanssa asuneet siitä lähten kahdestaan. Onhan äidillä mieystäviä ollut, mutta koskaan en ole sellaista isäpuoli tyyppiä kohdannut. Eikä minua ole siihen painostettukkaan, että jostakin olisi sellainen minulle tullut. Minulla on vain yksi ja ainoa isä, mutta monta muuta isällistä hahmoa.
Olin aika tavallinen lapsi ja leikin paljon kevereiden kanssa ja viihdyin ulkona ja rakastin leikkiä. Vietin paljon aikaa lapsena mummolassani. Muistan kuinka aina esitin mummolleni ja vaarilleni kaiken laisia esityksiä ja leikin koirien ja kissojen kanssa. Eläimet olivat suuri osa elämääni ja halusin aina kouluttaa koiria niin kuin vaarini eli äitini isä teki. Isänpuolen isovanhempia näen harvemmin, sillä he asuvat kaukana. Mutta siellä suurin ilo ja hauskuus oli kalastus ja uiminen. He asuvat järvenrannalla ja heillä on iso tontti, jossa oli paljon tilaa temmeltää.
Minulla oli paljon kavereita ala-asteen kouluaikana, vaikka minua kiusattiin ajoittain aika paljonkin koulussa. Kertasin kolmannen luokan lukihäiriön vuoksi. Uusi luokka oli aika pelottava alkuun, mutta sitten sain kuitenkin paljon kavereita uudeltakin luokalta ja vanhalta luokalta suurin osa kavereista jäi vielä kavereiksi. Ala-aste aikaa oli minulle vaikee…isän äkillinen kuolema, kiusaaminen ja se että sisälläni myllersi ihan muutenkin hormoonien ja ties minkä asioiden takia asiat eivät aina tuntuneet helpoilta. Mutta onneksi minulla oli perheen ja ystävien tuki ja oma ihana päättäväisyyteni pärjätä elämässä.
Ylä-aste ajat olivatki sitten helpompia. Olin ilmaisupainotteisella luokalla. Meitä oli 24 tyttöä eikä yhtään poikaa. Tulin hyvin toimeen kaikkien luokkalaisteni kanssa ja sain paljon ystäviä, jotka jaksoivat tsemppaa ja olla tukena silloin kun tarvitsi. Parasta ylä-aste ajoilla oli ilmaisutaidon tunnit. Niillä tunneilla harjoittelimme erilaisia ilmaisumenetelmiä, suunnittelimme teatteri esityksiä ja nauroimme jokaiselle pienellekkin mokalle.
Ylä-asteen jälkeen lähdin ammattikouluun lähihoitaja linjalle. Olin ensin epävarma siitä mitä mieltä olisin lähihoitajan ammatista ja en oikein silloin varmaan vielä ymärtänyt mitä kaikkea siihen kuuluisi. Luokka oli aluksi outo, mutta heti ekan päivän aikana sain paljon kavereita ja monet jaksoivatkin opiskella koko kolmen vuoden ajan. Kolmas opiskelu vuosi oli erilainen kahteen muuhun vuoteen verrattuna, sillä saimme valita yhden suuntautumisalan, joka kiinnostaisi meitä eniten. Vanhustyö, mielenterveys-ja päihdetyö, sairaanhoiti jne. vaihtoehtoja oli monta, mutta minua kiinnosti lapset ja nuoret. Olen aina rakastanut lapsia ja lasten kanssa olemista. On itsestään selyys, että minusta tulee jokin kaunis päivä äiti, mutta näin aluksi haluan tehdä töitä lasten parissa. Tällähekellä kuitenkin teen töitä vanhustenhoitolassa sillä haen jatko-opiskelemaan sosionomiksi, että voisin tulevaisuudessa työskennellä lastensuojelun parissa. Mutta ensin haluan hetken tehdä töitä ja hankkia työkokemusta.
Tällähetkellä elämääni kuuluu töiden lisäksi perhe ja aivan mahtava ja ihana kihlattuni. Hän on aurinkoni sateisena päivänä ja kallio, johon voin turvautua ja tukeutua ja luottaa. Hän saa minut aina hyvälle tuulelle ja välillä myös pahalle, mutta onneksi osaamme keskustella ja puhua niin vaikeista kuin iloisistakin asioista.
Katsotaan joskos jo parin päivän päästä kirjottaisin ensimmäisestä aiheesta, joka on parisuhde ja sen ylä-ja alamäet.
Kiitos 🙂